Koko päivän on ollut vähän heikko ja outo olo fyysesti. En tiedä, kumpi johtuu kummasta mutta en haluaisi olla yksin.
Eilisillan olen katsonut miehen sylissä elokuvia, se on halaillut ja hyväillyt. Teki uskomattoman hyvää halipulaan, varmaan molemmille. Siitä miehestä ei ikinä tule babylle isukkia eikä se varmaan tiedä, miten suhtautua koko asiaan, mutta aikuisena, yksinäisenä naisena sattu kyllä just oikeeseen hetkeen.
Kosketuksesta vaan tulee riippuvaiseksi. Sen makuun kun pääsee, sitä haluaa lisää. Ei halua olla ilman tai malta odottaa seuraavaa, vaan haluaisi kaiken olevan tässä ja nyt. Näissä hormoneissa uiskennellessa ei edes huomaa sitä läheisyyden puutetta, jos se on arkipäiväistynyt parisuhteessa. Mutta kun olet yksin, olet yksin - vaikket aina yksinäinen. Nautin yksin olosta paljon suurimman osan aikaa. Nautin vapauden tunteesta, kun saan tehdä mitä haluan kyselemättä kenenkään mielipidettä. Ja nautin, kun saan tehdä kaikki babya koskevat päätökset itse, neuvottelematta kenenkään kanssa. En halua ketään osaksi arkea, ainoastaan rusinat pullasta itselleni ja ehkä jollekin toiselle - seuraa, läheisyyttä ja tunnetta kun molemmille se sopii.
