"Tiesitkö, että kondomit on keksitty?"

Kaikkea ihmiset kehtaavatkin sanoa. Selvinpäin, päin naamaa ja varmaan yhtään ajattelematta toisen tunteita. 

Luulin jo että ensireaktioiden pohja vauvauutiseen olisi saavutettu tokaisulla "Kenen kanssa sä sen saat?" joka tuntui sillä hetkellä valtavan loukkaavalta. Mutta ei, kyllä tää "Tiesitkö että kondomit on keksitty?" Pitää tämän hetkistä pohjapaikkaa. Erityisesti kun olen ko henkilöltä kysynyt aiemmin, etteikö häntä seksitaudit huoleta (kuten minua) kun tahtoo välillä unohtua.

Kaipa niiden vahinkovauvojen oikeasti oletetaan kuuluvan teineille, kuten kaverini viime viikolla minulle totesi. Koska onhan ehkäisy oikein käytettynä nyt kuitenkin LÄHES 100% ehkäisysuojan antavaa!! 

Millä vuosituhannella me oikeesti eletään?

Musta tulee perhe!

Suomeen syntyy yksinäisille äideille vuosittain 2000 lasta. Siitä huolimatta löytyy vain yksi kirja näiden äitien tueksi. Pakkohan se oli hakea ja ahmaistakin lähes yhdeltä istumalta.

Alku oli ihanaa luettavaa. Voimaannuttavaa, "mä selviän tästä" -fiilistä. Loppua kohden epäluulo alkoi hiipiä. Selviänkö? "Tuolla on varmaan tosi hyvät tulot." Tuolla on kyllä paljon paremmat verkostot kun mulla." Sekä pelkoja: "Jos mä vaikka isken kotona pääni, saako vauva huutaa päiväkaupalla ennenkuin joku tulee sen pelastamaa?" "Mitä jos mä kuolen?"

Jokainen äidiksi tuleva käy raskausaikana pelkoja läpi, nyt ne vain tuntuvat tulevan aikaisin ja erilaisina kuin ennen. Eikä ole sitä toista, jonka kanssa tuntoja jakaa. Vaikka aiemmista raskauksista, erityisesti ensimmäisestä muistan, että olin silloinkin sisäänpäin kääntynyt ja tunsin oloni yksinäiseksi, koska vauva ei ollut miehelleni konkretisoitunut. 

Kyllä mä tästä selviän, onhan muutkin selvinneet. Ja mä kuitenkin pidän itseäni keskivertoa vahvempana ihmisenä. Ja onhan mulla niitä hyviä ystäviäkin!

Puolet suomalaisvauvoista saa alkunsa vahingossa

YLEn uutisista bongasin juttua alkoholin haitoista raskauden alkuvaiheessa. Nämä haitat muodostuvat siinä vaiheessa kun alkio jakautuu eikä istukka vielä edes toimi. Uutisessa oli myös maininta, jonka mukaan puolet suomalaisvauvoista saa alkunsa vahingossa. 

Toki alkoholin käyttöä raskausaikana itsekin välttää, mutta tällaisen ihmeraskauden alku tuli kyllä niin yllätyksenä, että ehdin joulunpyhinä ottaa useammankin viini, munatoti ja skumppalasillisen. Tämän uutisen myötä voin nyt pohtia, olenko aiheuttanut pysyviä vaurioita lapselleni, jotka mahdollisesti ilmenevät vasta teini-ikäisenä.... Hormonihuuruisen yh äidin riemua tämä ei nyt suinkaan lisää.

http://yle.fi/uutiset/vauvaa_toivovan_kannattaa_pysytella_selvin_pain__ensimmaiset_viikot_ovat_ihmisalun_kehitykselle_kriittisia/8683206

Fluttering

Eilen illalla tunsin sen kummallisen siipien lepattelutunteen, jota Englannissa kutsuttiin nimellä "fluttering". Pientä siipien lepattelua alavatsalla. 

Piti ihan ryhtyä googlettamaan, millä viikoilla ihmiset alkavat liikkeitä tuntea, koska eihän se nyt mitenkään voi olla vielä mahdollista?!? Aikaisemmissa raskauksissa muistan tunteneena liikkeitä jopa poikkeuksellisen myöhään - tosin uskon olevani herkemmällä tämän kuin kahden edellisen kanssa, jolloin jaloissa pyöri yöheräileviä taaperoita. 

Löysin kokemuksia muiltakin. Viikolla 10 tai 11 oli liikkeitä muutkin tunteneet. Eihän sitä voi todeksi uskoa, mutta pitää seurata tuntemuksia. Ihanalta se kuitenkin tuntui, nyt kun pahoinvoinnin ja väsymyksen helpotettua mitään konkreettisia oireita ja muistutuksia babyn olemassaolosta ei ole. ❤️

Yksinhuoltajan verkostot

Kävin tänään "Totaaliyhäreiden" tapaamisessa. Siellä puhuttiin verkostoista sekä niiden merkityksestä ja sain puhuttua kauhuni asiasta sanoiksi. 

Ensinnäkään, kun sitä puolisoa ei ole, eli kotona on babyn kanssa yksin. Toki vanhemmat lapset on joskus seurana ja ikänsä puolesta vähän apunakin, mutta vastuullista seuraa siellä ei ole. Voit ehkä käyttää pikaisesti koiran pissalla, muttei puhettakaan muutamaan kuukauteen yksinäisestä, rauhallisesta kauppareissusta. 

Minulla ei ole vanhempia. Olin vanhempieni iltatähti, äitini oli saman ikäinen saadessaan minut kun minä olen babyn syntyessä. Isäni on kuollut ja äitini sairastaa alzheimeria, eikä ole enää tässä maailmassa. 

Sisarukseni ovat niin paljon vanhempia, että olemme nykyisellään etääntyneet - heillä o jo omat mummutettavat ja ukitettavat enkä koe heistä olevan minulle apua tässä tilanteessa. 

Jäljelle jäävät ihanat ystäväni. He ovat joko huolettomia sinkkuja tai heillä o ihanat, omat perheet. Saan ystäviltäni varmasti valtavasti apua, mutten tietenkään voi vaivata heitä aina tilanteen niin vaatiessa. 

Mistä voin saada verkostoja? Tuo ryhmä on yksi keino. Tutustua samassa tilanteessa oleviin, joiden kanssa voi puolin ja toisin olla avuksi. Tukihenkilöt on  toinen vaihtoehto, johon on ehdottomasti tutustuttava. Sainkin tähän hyviä vinkkejä tältä kultaakin arvokkaammalta ryhmältä, johon sain tutustua. Hienoa, että tällaisia on olemassa, koska neuvolasta en tähän apua saanut, eikä MLL myöskään osannut oikein auttaa asiassa. Odotan jo innolla seuraavaa tapaamistamme kahden viikon kuluttua!

Ultrassa taas

Tänään normi neuvolatutkimuksia. Olin positiivisesti yllättynyt, neuvolalääkärin vaihtuminen edellisistä raskauksista näkyy. Palvelualttiutta ja yhteistyötä, jee!

Toisen kaksosen tila on hyvin pieni ja baby on vallannut lähes kaiken käytettävissä olevan tilan, joten näyttää hyvältä. Sydän lyö vauhdilla ja voimalla. 

Historiani vuoksi tehdään tarvittaessa ylimääräinen ultra sukupuolen selvittämiseksi, mikä sekin oli positiivinen yllätys! Keskusteltiin jo nopeasta kotiutumisesta ja lääkityksen purkamisesta siihen liittyen sekä käytettävissä olevista tukiverkoista. Onhan tuohon aikaa. Oujees, kyllä mä tästä selviän! 

Heartbeat

Mua ei ole yhdenkään aiemman lapsen kanssa pelottanut mennä ultraan niin paljon kuin nyt. Tiedostaminen tästä "now or never" -tilanteesta saa miettimään niin monenlaista.

Kun selvisi, että sydän lyö, oli seuraava kysymys "että vain yksi". En tiedä, olinko mitenkään valmistautunut saamaani vastaukseen. Eli kyllä, vain yksi. Mutta siellä oli ollut toinenkin, josta oli jäljellä ainoastaan "jämät". Raskausoireita tämä kuitenkin selittää, koska kropassa jyllää kahden hormonit edelleen.

Olin kovin helpottunut. Niin siitä, että babyllä on kaikki hyvin, mutta myös siitä, että baby on ainoa. Kunnes illalla se helpotus väistyi ja todellisuus iski. Mä olin menettänyt vauvan. Suru korvasi helpotuksen, olihan kyseessä menetetty elämä. Eikä mulla ole ketään, kenen kanssa tätä jakaa.