perjantai 24. kesäkuuta 2016

Kupla

Aika rientää. Nyt jo viimeinen kolmannes käsillä. Loppu häämöttää, vaikken sitä halua. Haluan nauttia tästä tunteesta, kun aamulla herään ja vauva potkii. Tai kun illalla köllimme, silittelen häntä ja hän potkii takaisin. Meidän omia hetkiämme ❤️

Ystäväni sanoi niin ihanasti:

"Älä pelkää sitä yksin oloa. Te kaksi luotte siihen oman yhteyden. Ja muksu tottuu heti siihen että te olette kaksin. Kahden vanhemman muksu tottuu siihen että on kaksi koko ajan. Te kaksi nukutte ja syötte omaan rytmiinne, käytte yhdessä suihkussa, meette päikkäreille syötte molemmat, käytte kävelyllä, otatte nokoset , syötte, elätte samaa tahtia. Sitten kun sun pitää palata töihin, etsit hyvän hoitopaikan tai hoitajan. Sit kun tytteli tulee murkkuikään uhkailet sitä ULLALLA. maailman ankarin täti!"

Niinpä. Samaa tahtia, kuten nytkin. Omassa kuplassamme, jossa käy erilaisia ihmisiä mutta tämä on meidän maailmamme. Enkä anna sen vähästä järkkyä.  

torstai 9. kesäkuuta 2016

Eläköön!

Jo yli 26 viikkoa! Uskomatonta, miten aika rientää. 25 oli ensimmäinen tavoite ja siihen päästiin, nyt jo heilahtamalla ylikin. Seuraava tavoite, 30 viikkoa on myös jo ihan kulman takana! Pari viikkoa sitten oli ylsi torstai kun baby ei liikkunut koko päivänä ja mietin jo kotona itkien että pitääkö mun lähteä jonnekin näytille, kun niin huoletti. Se on onneksi ollut ainoa päivä, muuten mieli on ollut aika levollinen.

Viiden viikon äitipolikäynnillä sanoin jo lääkärillekin että tällä ressaamisella ja jokaisesta päivästä iloitsemisella lupaan olla valittamatta viikolla 42 kun mietitään käynnistämistä. Niinhän tässä varmaan kuitenkin käy.

Pari viikkoa on supistellut ihan päivittäin, murre hirmu damagea ole päässyt tapahtumaan. Kaikki ammattilaiset kysyy, onko ne kipeitä. Kovin suhteellinen kysymys ihmiselle, joka synnyttää ilman kivunlievitystä, kun niidenkin kanssa pärjää ihan ok. Eli jos ne sattuisi niin en varmaan näillä viikoilla kotona odottelisi kun sehän tarkoittaisi aksöniä.

Babylle on varmaan kaikki valmiina. Paitsi äp pakkauksen vaatteet pitää vielä pestä. Jätin ne siskoille hypisteltäviksi muttei niitä kiinnostanut yhtään, eivät edes ole laatikkoon kurkanneet!  

Päivä kerrallaan eteenpäin!