Alku oli ihanaa luettavaa. Voimaannuttavaa, "mä selviän tästä" -fiilistä. Loppua kohden epäluulo alkoi hiipiä. Selviänkö? "Tuolla on varmaan tosi hyvät tulot." Tuolla on kyllä paljon paremmat verkostot kun mulla." Sekä pelkoja: "Jos mä vaikka isken kotona pääni, saako vauva huutaa päiväkaupalla ennenkuin joku tulee sen pelastamaa?" "Mitä jos mä kuolen?"
Jokainen äidiksi tuleva käy raskausaikana pelkoja läpi, nyt ne vain tuntuvat tulevan aikaisin ja erilaisina kuin ennen. Eikä ole sitä toista, jonka kanssa tuntoja jakaa. Vaikka aiemmista raskauksista, erityisesti ensimmäisestä muistan, että olin silloinkin sisäänpäin kääntynyt ja tunsin oloni yksinäiseksi, koska vauva ei ollut miehelleni konkretisoitunut.
Kyllä mä tästä selviän, onhan muutkin selvinneet. Ja mä kuitenkin pidän itseäni keskivertoa vahvempana ihmisenä. Ja onhan mulla niitä hyviä ystäviäkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti