Vauvavuosi puolessa

Mihin tämä aika katoaa? Päivittäisiin vaunulenkkeihin, kakkavaippoihin, uniin, ihmettelyyn. 

Vauva on kasvanut huikeasti. Nyt se on aloittanut päivittäiset ruokamaistelut. Sormiruoka menee, soseet syljetään pois. Ruokavälit leikitään, pyöritään jumiin sohvan alle ja otetaan välillä nokoset. 

Mä sanon ettei väsytä. Kuitenkin tuijotan hölmistyneenä miestä kun se sanoo, että voisit alkaa käyttää vauvalla isompia vaatteita. Tai kaveria kun se kysyy onko kesävaatteet hankittu. No joo, onhan nuo bodien hihat kyynärtaipeessa ja kaipa se kesäkin tulee ennen syksyä.

Syksystä ressaan. Hain vauvalle hoitopaikkaa toissapäivänä, tuolle pienelle, joka on alkanut vierastaa ja on vähintäänkin epäluuloinen ihmisiä kohtaan. Ei mulla vielä töitä nykyisen pestin jälkeen ole, mutta olen vähän katsellut sillä silmällä. En kyllä haluaisi mutta ei taida olla vaihtoehtoja.

Hyvin meillä menee. Kertaakaan ei ole mielessä käynyt että miksi tähän piti lähteä. Pieni on niin rakas.

Vauva-arkea

Meillä on mennyt hyvin. Ajatus pitkästä pesimisestä tosin jäi, äitini kuoli 3 pv Fridan syntymän jälkeen. Ensimmäisellä viikolla ehdittiin lojumaan peiton alla ihokkain kahtena päivänä. Läheisyyttä ei silti ole puuttunut. 

Tänään on ensimmäinen päivä, kun olen kaivannut toista käsiparia. Eilinen oli jo vähän levoton päivä, tänään Frida on nukkunut yhdet unet, muuten on ollut sylissä koko ajan. Ystävä kävi onneksi kylässä sylittämässä vähän aikaa. 

Vitsaileminen kaikille että Frida tietää äitinsä olevan vanha ja yksin, kun kysyvät miten meillä nukutaan. Prinsessa on alusta saakka nukkunut pidemmän jakson alkuyöstä ja itsekin olen malttanut mennä ajallaan nukkumaan, joten olemme jaksaneet ihan hyvin. 

Olen nauttinut näistä viikoista. Pelottaa, miten kaikki unohtuu! Vauva vuosi -kortit toimivat myös myöhemmin muistuttajina, kun niihin voi kirjoittaa muistot myöhemiä aikoja varten. Suosittelen, erityisesti jos muistojen jakajaa ei ole. 

Frida on täällä!

Mä olen ollut tässä tilanteessa ennenkin. Ei tää voi olla pissaa! Herään tunteeseen että jalkovälistä valui nestettä valtoimenaan. Pyörähdän sängystä ylös ja katson kelloa 2:37. 

Vessareissu varmistaa asian, lapsivesi on mennyt. Uusi side ja sänkyyn pötkölleen. Nyt olisi hyvä hetki nukkua, supistuksia odotellessa. Mutta nukkumatti on kadonnut vieden väsymyksen mennessään. Tilalle on tullut jännitys, onko tänään se päivä?? Vai mennäänkö samalla kaavalla kuin edellinen ja käynnistetään huomenna - päivänä, jolloin ystävä ei mitenkään pääse mukaan. 

Surffailen netissä, yllättävän rentona. Innostuneena ja odottavana mutta kuitenkin rauhallisena ja seesteisenä. Supistuksia alkaa tuntua, hyvä niin! 

Kelloaan supistuksia, siihenkin on oma appinsa, mikä on enemmän kuin hyvä, koska en mitenkään pysyisi laskuissa mukana. Neljän jälkeen ne tihenevät, ovat noin 5 minuutin välein. Koitan torkahdella ja kerätä voimia niiden välissä. Supistukset on kuitenkin helpompi ottaa vastaan pystyssä, nojaten seinään. Tuntuu hyvältä, nautin. 

Kuudelta soitan synnärille ja kerron tilanteen. Kysyn onko allashuone vapaana. Siellä on äiti, mutta siirtävät aamulla osastolle. Sanon, etten vielä ole tulossa, mutta jos tämä tahti jatkuu niin 7 jälkeen. Herätän myös ystävän ja sanon samaa, ei kiirettä, mene vain suihkuun. Kohdunsuu on 3-4cm auki, vielä kestää. 

Supistukset voimistuvat. Välillä meinaa tulla itku mutta otan be vastaan yhden kerrallaan ja heti kun vähänkin helpottaa, onnittelen itseäni siitäkin hyvin selviämisestä. Hymyilyttää.

Vähän ennen 7 mietin että jokohan kaveri kohta tulee. Oksennan. Mietin että olen menossa sairaalaan liian aikaisin, mutta tuntuu, etten kohta enää pääse, jos en nyt mene. Lapsivesi muuttuu vihreäksi, joka antaa minulle myös syyn lähteä. Soitan kaverille ja lähden jo ulos vastaan. 

Sairaalassa ei pidetä kiirettä. Sanon, etten tarvitse allashuonetta kun veden väri on muuttunut. Otetaan käyrää, kohdunsuu on jo 7cm. Menen suihkuun, jotta kipu helpottaisi. Myöhemmin kaveri kertoo, että hän miettii tajuanko, millä vauhdilla supistuksia tulee, minuutin välein. Ne ovat voimakkaita, en pidä niistä. Itkettää. Onneksi kuuma vesi auttaa. 

Suihkun jälkeen alkaa horkka, tärisen ja palelen. Tarvitsen lepoa. Nukahtelen supistusten välillä, ne ovat harventuneet. Transitio, lähellä ollaan. Tiedän, että saan kerätä voimia hetken, kehoni tietää ja johdattaa minua. 

Viimeinen reunanei ota hävitäkseen, kätilö yrittää avittaa sitä pään yli useampaan otteeseen tunnin aikana. Viimein hän onnistuu. Vauva liikkuu, en tunnista milloin supistaa ja milloin ei, kun vauva tuntuu pyörivän niin kovasti. Kätilö rohkaisee kun oma usko meinaa kivun keskellä loppua. 

Vauva syntyy avosuisena kuten veljensä. Ei ihme, että tuntui kun peräpää olisi ollut repeämässä. Vauva voi kuitenkin hyvin eikä näytä merkkejä vihreän lapsiveden ongelmista. Olin kuulemma itkenyt, itse muistan vain sanovani Fridalle: "Kyllä me selvitään". 

Välipäivä

En ole kertonut laskettua aikaa kuin muutamalle ihmiselle. Ihan koska en jaksa joko joko -kyselyitä, joita näkyy valinnastani huolimatta tulevan.

Miksi? Koska hedelmöiittymisestä laskettuna 40 viikon hatusta vedetty laskettu päivä oli eilen, neuvolan laskurin mukaan huomenna ja Woodsin laskukaavalla se on keskiviikosta perjantaihin, koska kiertoni on epäsäännöllinen. Ja kun raskaudet kestää normaalisti sen 38-42 viikkoa. 

Tyttöjen kanssa olen ollut pitkä kantaja, ne ovat menneet 41 viikon huitteille. Olen koko ajan sanonut että loppuviikon täysikuu ja raskauden kesto antavat vahvimmat mahdollisuudet syntymälle. Tai sitten se menee sinne 41 viikolle, kuten isompien tyttöjen kanssa. 

Eli ihan miten vaan. Nyt flunssaisena ei jaksaisi yhtään kiinnostaa, joten kyllähän se varmaan kohta tulee.. 

Ei helvetti, mulle tulee vauva.

Ei helvetti. Mulle tulee vauva. Olikohan tää nyt ihan loppuun asti mietitty.

Näitä hetkiä on tullut koko raskauden ajan silloin tällöin. Viimeisen viikon aikana niitä on tullut monta kertaa päivässä. Huomaa että synnytys lähestyy. Toisinaan hetki menee ohi naurahduksella ja olan kohautuksella, toisinaan se lietsoo hieman paniikkia ja levottomuutta. Ei siksi, ettenkö tietäisi pärjääväni vaan siksi, että miten kaikki käytännön asiat hoituvat. Minne isommat kun synnytys käynnistyy? Mitä kun vauva on kipeä? Tai kun minä olen kipeä? 

Olen hokenut tätä isommillekin ja he kohauttavat olkiaan ja toteavat että sanoit tuon jo. Heidän elämässään muutos on erilainen. Vauvaa odotetaan malttamattomana, mutta he pääsevät nauttimaan nimenomaan hyvistä hetkistä. 

Tiedän, että tulee niitä hetkiä jolloin mietin, miksi olen tähän ryhtynyt. Miksi juuri minä? Miksi juuri nyt? Onneksi ihmiselle ei anneta enemmän kuin tämä kestää ❤️

Yksinolosta ja yksinäisyydestä

Tänä aamuna meinasin pyörtyä suihkuun. Mun pahin pelko babyn ollessa täällä on tähän saakka ollut juuri tämän suuntainen: kaadun ja isken pääni - miten kauan baby joutuu yksin täällä itkemään ennenkuin kukaan huomaa mitään. Onneksi tänään selvisin säikähdyksellä, joskin muutaman sekunnin aikana klassisesti kaikki mahdolliset skenaariot vilisivätkin silmien edessä. 

Koko päivän on ollut vähän heikko ja outo olo fyysesti. En tiedä, kumpi johtuu kummasta mutta en haluaisi olla yksin. 

Eilisillan olen katsonut miehen sylissä elokuvia, se on halaillut ja hyväillyt. Teki uskomattoman hyvää halipulaan, varmaan molemmille. Siitä miehestä ei ikinä tule babylle isukkia eikä se varmaan tiedä, miten suhtautua koko asiaan, mutta aikuisena, yksinäisenä naisena sattu kyllä just oikeeseen hetkeen. 

Kosketuksesta vaan tulee riippuvaiseksi. Sen makuun kun pääsee, sitä haluaa lisää. Ei halua olla ilman tai malta odottaa seuraavaa, vaan haluaisi kaiken olevan tässä ja nyt. Näissä hormoneissa uiskennellessa ei edes huomaa sitä läheisyyden puutetta, jos se on arkipäiväistynyt parisuhteessa. Mutta kun olet yksin, olet yksin - vaikket aina yksinäinen. Nautin yksin olosta paljon suurimman osan aikaa. Nautin vapauden tunteesta, kun saan tehdä mitä haluan kyselemättä kenenkään mielipidettä. Ja nautin, kun saan tehdä kaikki babya koskevat päätökset itse, neuvottelematta kenenkään kanssa. En halua ketään osaksi arkea, ainoastaan rusinat pullasta itselleni ja ehkä jollekin toiselle - seuraa, läheisyyttä ja tunnetta kun molemmille se sopii.

Kupla

Aika rientää. Nyt jo viimeinen kolmannes käsillä. Loppu häämöttää, vaikken sitä halua. Haluan nauttia tästä tunteesta, kun aamulla herään ja vauva potkii. Tai kun illalla köllimme, silittelen häntä ja hän potkii takaisin. Meidän omia hetkiämme ❤️

Ystäväni sanoi niin ihanasti:

"Älä pelkää sitä yksin oloa. Te kaksi luotte siihen oman yhteyden. Ja muksu tottuu heti siihen että te olette kaksin. Kahden vanhemman muksu tottuu siihen että on kaksi koko ajan. Te kaksi nukutte ja syötte omaan rytmiinne, käytte yhdessä suihkussa, meette päikkäreille syötte molemmat, käytte kävelyllä, otatte nokoset , syötte, elätte samaa tahtia. Sitten kun sun pitää palata töihin, etsit hyvän hoitopaikan tai hoitajan. Sit kun tytteli tulee murkkuikään uhkailet sitä ULLALLA. maailman ankarin täti!"

Niinpä. Samaa tahtia, kuten nytkin. Omassa kuplassamme, jossa käy erilaisia ihmisiä mutta tämä on meidän maailmamme. Enkä anna sen vähästä järkkyä.