Onneksi kaikki on hyvin

Silloin kun normaali vessareissu vaihtuu huomioksi verenvuodosta ja peloksi vauvan menettämisestä iskee paniikki. Ja tietenkin olet yksin. Hysteeristä itkua ja soitto päivystävälle sairaanhoitajalle joka neuvoo odottelemaan aamuun kotona ja soittamaan neuvolaan. Päätyy kuitenkin konsultoimaan synnytyssalia, jonka asiakkaaksi ollaan vielä liian pieniä. Onneksi siellä on hiljaista niin päästään käymään, koska juuri tänään baby ei selkeästi liiku, ja vaikka kipuja ei ole, mietin vaik muutaman päivän olleita supistuksia.

Vanha tuttu kätilö on ihana. Rauhoittelee ja sanoo että etsitään rauhassa. Ja se tunne, kun istukan suhinan seasta erotan pienen hevoslaukan. Se katoaa yhtä nopeasti kuin tulikin, mutta siellä se on! Kätilö jatkaa etsimistä, kunnes on tavoittanut tarpeeksi monta kertaa. Mikä helpotus. 

Lääkäri juttelee niitä näitä, kyselee kaikennäköistä turhaakin ja varmistaa että kaikki on hyvin. Ensin epäilee että kaksonen on syntynyt, mutta sitten kyselee työstäni, koska istukka peittää kohdunsuun kokonaan. Verta näkyy edelleen ja on hyvin paljon mahdollista, että näitä reissuja tulee vielä lisää jos supistelu jatkuu. 

Itkun jälkeen irtoaa jo melkein vähän helpottunut hymy. Kaiken tämän lopullisuus on jälleen palautettu mieleen. Jospa baby nyt jaksaisi ja selviäisimme tästä kaikesta.